Normaalisti minua ei hetkauta semmoiset arjen tapahtumat kuten lampun palaminen, kunnes muutama viikko sitten koin jotain hyvin ihmeellistä; Paloi eteisen valo. Saman päivän iltana paloi myös yksi olohuoneen valo. Pari päivää myöhemmin pukuhuoneessa kävi samoin ja vielä ennen viikonloppua paloi kaksi muuta olohuoneen lamppua. Vietettiin siis hetki pimeässä. Eihän siinä mitään kun ei muuten vaikuttanut meidän elämään.
Saatiin lamput vaihdettua (onpa muuten kalliita! Ja myös hankalia ostaa nimim. Miks niitä pitää olla valkosia ja keltaisia ja pehmeitä ja kovia ja vaikka minkälaisia päitä..) minkä jälkeen ajateltiin että ihanaa, laitetaanpa sauna tulille ja löylyteltiinkin hyvän aikaa. Tottakai piti päästä suihkuun saunan jälkeen hetkeksi tukkaa pesemään. Olisi ollut ihana loppu illalle päästä siitä suoraan nukkumaan, eikä jäädä kauhomaan vettä lattialta ämpäriin, kun ei viemärit vetäneetkään. Tätä jatkui noin viikon. Jokaikisen peseytymiskerran jälkeen sai kauhoa itsensä hengähdyksiin, kun lattia tulvi. Vitutus oli suunnaton.
Viemärien lähtiessä vetämään kaivon tyhjennyksen myötä, muutaman päivän toisesta suihkusta tuli kylmää ja toisesta kuumaa vettä, vaikka putket on samat. Naureskellen ihmeteltiin tätä tapahtumaa. Ajateltiin että kun tästä päästään niin johan alkaa hommat sujumaan.
Kuluva viikko alkoi. Kyllähän sitä tiedettiin että kylmä viikko tulee, mutta ei osattu arvata vielä tapahtuvan jotain. Viimeviikon lopulla meidän iso auto lähti huoltoon ja meille jäi vielä kaksi toimivaa autoa tälle viikolle. Paitsi että nekään ei olleet tottuneet näin koviin pakkasiin niin pitkän leudon ajan jälkeen joten piti muutama juttu käydä läpi niiden kanssa toimiessa, kuten lämpenemisongelmat ja heikot akut. Ollaan kuitenkin hyvin selvitty.
Uunissa
Uunin jälkeen
Lautasella
Esittelen lopuksi vielä syvän rakkauteni salaattiin ja sieniin
Kirpakasta pakkasesta ja kaikesta muusta mahdollisesta huolimatta on ollut ihan kauniita ilmoja lenkkeillä.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti