tiistai 26. marraskuuta 2013

Eino, lonkka ja muuta pohdintaa

Voisin kiroilla ihan pikku hetken. Ihan vain sellaisen pienen. Ihan vaan kivusta.

OnRamp kurssi on nyt suoritettu. Hyvältä tuntuu, mutta vähän pahaltakin. Pahalta siksi, koska viimeiset kaksi treeniä meni lonkan kiukutellessa niin ja näin. Viimeisellä tunnilla olisi ollut uudelleen sama AMRAP mikä ensimmäisellä. Tämä vertailu-treeni mitä odotin kolme viikkoa jäi nyt sitten tekemättä. Tatamin laidalla istuessa lonkkaa poltellessa ja muiden treenatessa vitutus vain nousi. Omaa kehoa on kuitenkin kuunneltava.


Nyt toivotaan kuitenkin, että lonkassa olisi vain väliaikainen tulehdus eikä vakavampaa. Kyykkykiellon tohtori kuitenkin antoi.
Minun oli tarkoitus pitää herkuton marraskuu, mutta nyt tunnustan ettei siitä ole tullut yhtään mitään! Isänpäivänä ratkesin kakkuun, Eino-myrskyn aikana annoin rahkapullalle vallan (mutta toisaalta olin silloin vatsataudissa ja mikä vain mikä pysyi sisällä oli parempi kuin ei mitään), olen syönyt puoli purkkia Pringlesejä ja syönyt kaksi Fazerin tummaa suklaalevyä. HUHHUH! Varmasti jotain unohtui, mutta nolotti jo näinkin pitkä lista, joten annan loppujen herkkujen pysyä unohduksissa ihan rauhassa.

Paino on pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa kuin kuukausi sitten, mutta ainakin tuntuu, että keho on joiltain osin muuttanut hieman muotoaan ja oloni on vahvempi. Itsevarmuus on edelleen aika pohjalukemissa, mutta sekin toivottavasti vielä muokkautuu johonkin "normeihin". En ole ollut myöskään niin itkuinen ja alakuloinen kuin edellisinä syksyinä ja talvina.

Eino-myrskystä avaudun sen verran, että "kiitti Eino että sain olla vatsataudissa juuri silloin kun päätit, että meiltä saa olla sähköt katki 46 tuntia ja vedet poikki 42 tuntia ja ettei saada ruokatappioista mitään korvauksia vaikka suli sekä jääkaappi että pakastin ja ei voitu säilöä ruokia ulkona eikä oleskella kotona. Kiitos."

Pitäiskö tehdä jonkin sortin hääpostaus vihdoin seuraavaksi? :)

- Strobo kuittaa taas -

torstai 14. marraskuuta 2013

OnRamp we are. The Force must we have

Marraskuu alkoi parilla 5 kilometrin kävely-/hölkkä-/juoksulenkeillä. Marraskuun myötä alkoi myös odottamani GYM42:n(http://www.gym42.com/)
Crossfitin (Crosstrainingin) OnRamp -kurssi!

Ensimmäinen tunti oli aamulla maanantaina 4. päivänä. Sain kuulla että aloitetaan kyykkyjen opettelulla ja ajattelin, että "nou problem! Niitähän tulee tehtyä jokaikisenä työpäivänä, nii tämähän alko helpolla!" Ei olisi voinutkaan sitten tunnin päätyttyä enempää nolottaa kuinka pystyikään olemaan niin väärässä! Etureidet menivät jumiin ja alkoivat kramppaamaan jo lämmitellessä, kun piti tehdä muutama hauska reaktio -testi.. Lopun voi siis arvata. Oli aivan täyttä tuskaa edes ajatella menevänsä kyykkyyn.

Tunnin loppuun oli vielä AMRAP = as many rounds as possible "Cindy" 10min:
5 rings
10 pushups
15 squats

Tuloksena oli 6+5.

Kylläpä tuli maistettua kuntosalin lattiaa ihan urakalla. Käytiin treenien jälkeen kaverin kanssa salaatilla läheisessä konditoriassa, johon kuljetaan pieni matka ylämäkeen. Kävin mielessäni kaikki kirosanat läpi mitä tiedän. Salaatin jälkeen suuntasin iltavuoroon kyykkimään. Ei kamalasti tehnyt mieli käydä istumaan, joten pysyin liikkeellä. Tässä vaiheessa kiitän ja kumarran siitä, että en tee toimistotyötä.


Seuraava päivä menikin sohvalla, kun sinne päästyäni en fyysisesti enää pystynyt itse sieltä nousemaan. Vessareissuilla toivoin, että kaikki wc:t olisivat inva -varusteltuja (koska kahvat ja korotetut istuimet kai tiedätte?). Kävin kuitenkin vapaapäivän kunniaksi myös siskon kanssa kaupungilla ja reidet olivat niin kipeät että kävelin kuin mummeli tai vähintäänkin näytin varmasti jonkin sortin uhrilta. Olo oli ainakin sen mukainen.

Keskiviikkona 6. päivänä kävin iltatreeneissä. Maanantain kyykytys tuntui edelleen kovana. Käytiin tälläkertaa maastavedon ja pystypunnerruksen tekniikkaa. Todella mukava tunti, mutta toisaalta tuntui ettei ehtinyt kaikkea kokeilla kunnolla ennen tunnin lopun varsinaista koitosta. Meitä oli kuitenkin kolme samalle tangolle. Normaalisti oisin varmasti jo tuossa vaiheessa hikoillut kuin sika.

Tunnin koitoksena (omat painot):
Deadlift 20kg
Pushpress 8kg
Tyyliin 10,10,9,9,8,8,7,7,6,6,5,5,...1,1

Tuloksena 3,41min.

Torstaina oli lepopäivä treenien suhteen ja iltavuoro.

Perjantai 8. päivänä kävin aamutreeneissä, jolloin käytiin aikaa vastaan. Ensin hiottiin voimatyönnön tekniikkaa ja harjoiteltiin burpeeta (mitä muuten vihaan!) ja kerrattiin hieman vanhoja.

Tunnin koitos 3 RFT = rounds for time ():
15 thruster (1 roundi 20kg tangolla, 2 & 3 roundit 8kg KBlla)
12 burpee <3

Suoriuduin elävänä: 8,22min sekä suuntasin taas iltavuoroon.


Viikonloppu meni kyllä palautellessa taas.. Sai tehtyä kotitöitä.

Maanantaina 11. päivänä olin ihan ulalla, enkä oikein osannut keskittyä rinnallevedon tekniikkaan ja se menee edelleen ihan pieleen. Joko en ymmärtänyt mennä kyykkyyn ottamaan med ballia rinnalle, nostin sen hauiskäännöllä, otin sen vain rinnalle ollessani seisaaltaan tai muuten vaan meni urpoiluksi.

Tunnin koitos 8min AMRAP ():
8 pushups
10 medball clean (1 medball 6kg, muut 12kg kahvakuulalla SDHPna eli sumomaastavetona korkealle :D)
12 situps

Tuloksena: 4+19 ja vitutus mahdoton.

Tiistaina oli paikat sen verran vetreänä ja olin ihmeellisen pirteä heti aamusta, että ajattelin käydä kaupungissa tutkimassa lenkkimaastoja. Kävelylenkiksi jäi, mutta uskalsin kuitenkin tehdä jo muutakin kuin vain yhtä treeniä.


Keskiviikkona 13. päivänä oli taas aamutreenien vuoro ja olo oli kuin joku olisi heittänyt tangolla kylkiluiden alle. Vitsailinkin, että tietääpähän nyt ainakin että kahdestatoista vatsalihaksesta kaksi on oikeasti olemassa. Kippien opettelu oli todella hauskaa! Renkailla on mukava ja tuttu olla. Toista oli kun koetin roikkua tangolla. Se oli ihan kamalan korkealla!! Piti kiivetä tangolle puuboksin avulla ja en voi muuta sanoa kuin huih! Hatunnosto kaikille ketkä uskaltaa Gymin tangolla suorittaa.

Tunnilla oli jokatapauksessa edessä 4 RFT ():
7 K2E = knees to elbows
14 SDHP (12kg kahvakuula)

Suoriuduin: 3,47min ja olin ihan tyytyväinen. Tavoittelin mielessäni kolmen minuutin alitusta, mutta jälleen todellisuus iski ja tajusin, etten ole _edelleenkään_ huippukunnossa ja se on vaan hyväksyttävä ja iltavuorokin oli vielä edessäpäin.

Lihaskipuihin on alkanut jo tottua. Johonkin sattuu jokatapauksessa. Tänään on ollut työ- ja lepopäivä ja huomenna suuntaan aamuvuoron jälkeen siivoamaan, illasta treeneihin ja treenien jälkeen jos sosialisoituis ihmisten tulossa kylään.

Pitäisi muuten löytää lähiaikoina aikaa katsoa läpi Star Wars complete saga. Edellisestä kerrasta on jo liian pitkä aika!


- Strobo kuittaa ja aloittaa testailemaan autotietämystään katsoen Top Gearia -

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Viikon lepo takana ja uuteen nousuun

Oon nyt hetken ollu poissa poluilta, kun on ollu nii rankat vuorot. Niistä selvinneenä ajattelin huomenna olevani kunnolla toipunut ja lähteväni kuntoilemaan. Keho päätti toisin.


Yövuoron jälkeisten unien jälkeen virtaa riitti ja lähdin koettamaan onneani otsalampun kanssa tuonne pimeään. 5,37km mentiin hölkkä/kävely -yhdistelmällä.


Olen ihan innostuksissani siitä, että kilometri menee jo yheksään minuuttiin. Vielä vaan puristusta lisää tai painoja mukaan ja lisää intervallia.

Ulkomuotoni ei ole muuttunut vielä oikeastaan ollenkaan, mutta en hätäile tai turhaudu, sillä näkyvä muodonmuutos vaatii aikaa. Sillon tällöin tuntuu olo hieman hoikemmalta, mutta uskon sen johtuvan jo ihan perusaineenvaihdunnasta. Aamupaino oli tänään jo 68,3kg, joten pudotettavaa ei ole enää kuin 10kg ja rapiat!

Ennen lenkkiä. (Anteeks kovasti, en ole tänään siivonnu. Saapi tulla siivoomaan jos haittaa.) I need more bootyyyyyyy! -> more squats needed!

Löysin myös paikan nimeltä kiloklubi (www.kiloklubi.fi), mikä vaikuttaa ihan fiksulta paikalta kun sinne saa ylös kaikki osa-alueet (ruoka, treeni, edistyminen) sekä sivusto ilmeisesti laskee kuinka kauan menee saavuttaa oma tavoite niillä omilla treeneillään ja safkoillaan. Harmi kun sivustolla ei oo mobiiliversiota, sillä olen itse tosi laiska tietokoneelle menijä ja käytän tosi paljon puhelimen internettiä. Tämä tarkoittaa nyt vaan sitten sitä, että kestää hetki enemmän esim. ruokien päivittelyssä. Sivusto on muuten kyllä kätevä, joten annan sen pienen hetken anteeksi.

Olen myös miettinyt tälläin fyysistä työtä tehdessä, että kirjatako myös työpäivän aikana tulevat liikkumiset ylös? Miten lasken työpäivän ajan liikunnan?

Aamulla töistä kotiin päästyäni luin hetken KuntoPlussaa. Ei olisi suoraan sanottuna siinä hetkessä voinut enempää vituttaa, kun tuntuu että jokainen kuntolehti on tarkoitettu vain istumatyötä tekeville. Heitin lehdenkin jo hetkeksi huoneen nurkkaan ärtyneisyyttäni. Kysynkin siis: Onko Suomessa saatavilla kuntoilulehteä fyysistä työtä tekeville aloitteleville kuntoilijoille? Ei siis heti mitään fitnesstyypin lehtiä, vaan tarkoitan tällaista ihan perusjamppalehtiä! Saa ja pitää heittää vinkkiä jos on tiedossa.

Olen löytänyt myös hyvän ja toimivaksi todetun moton itselleni ja haluan jakaa sen teidän kanssanne:


- Strobo kuittaa ja lähtee perusjamppailemaan pyykit narulle


tiistai 15. lokakuuta 2013

Meikkiä ja hikilenkkiä

Iltalenkki takana ja olo on hikinen, väsynyt ja onnellinen. Edellisyön työvuoron jälkeen aamulla olin tosi pirteä, joten tein ohrapuuroa ja katsoin lastenohjelmia ennen kuin kävin päiväunille. Silloin ajattelin että tänään en jaksaisi lähteä mihinkään. Heräsin päivällä kahden-kolmen aikoihin eikä pirteys ollut kadonnut mihinkään, päinvastoin! :D Sain hullun idean laittaa naamaani uuteen uskoon ja ottaa vihdoin itsestäni kuvia uudessa VERO MODA mekossani, joka ihanuudestaan huolimatta on vain lojunut kaapin ylähyllyllä elokuusta lähtien. Uskalsin jopa pitää silmälaseja päässä näissä kuvissa eikä se ollut lainkaan virhe -- vai mitä luulette?


Tästä kaikesta touhuilusta huolimatta virtaa siis riitti vielä iltaan asti. Porukat ehdottivat eilen erästä mielettömän ihanaa metsäreittiä, joten päätin käydä testaamassa sitä tänään. Olen äärettömän huono suunnistamaan, joten SportsTrackerinkin kanssa menin muutamaan otteeseen eksyksiin. Se ei tosin haitannut paljoakaan, sillä ei suunnalla ollut niin väliä, kunhan vaan treeni tuntui. :D


Maisemat oli kyllä hienot vaikka tulomatkalla olikin jo pimeää.

Otsalamppu oli kyllä mukana mutten tajunnut laittaa sitä päälle, kun "ihan hyvin" näki ilmankin. Heijastin oli tottakai. Naureskelin itsekseni, että kuinkahan monta sydänkohtausta aiheutin autoilijoille, kun käsissäni oli hohtavat luurankohansikkaat. :)


- Strobo kuittaa ja odottelee saunan lämpenemistä

maanantai 14. lokakuuta 2013

Aamupaino ja ruokapohdintoja


Wohoo, tein sen! Olen vihdoin alle 70 kiloa! (Toista kertaa tänä vuonna, mutta josko en tälläkertaa lihoisi uudelleen :D)


Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa 6 päivän ajan ja mietin hartaasti julkaisisinko sitä vai en (kts. Kuva yllä. NOLOO.) Hävettää omat syömiset kamalasti, vaikka ollaankin kokoajan menossa parempaan suuntaan :S Tuntuu siltä että söisin paljon, vaikka oikeasti syön liian vähän?! Pitäis saada enemmän hedelmiä ja varsinkin vihanneksia, mutta ne aika nopeasti meiltä häviää kotiintuonnin jälkeen. En siis niitä oikein uskalla ostaa enempää kerralla ettei tule vedettyä vaikka porkkanaövereitä tai kärsittyä myöhemmin banaanikrapulasta tai omenapäänsärystä :D Siis esimerkiksi vain.

Jossei rahat riitä hedelmiin, marjoihin ja kasviksiin on onneksi olemassa Instagram josta löytyy käyttäjä befitfoods, jonka kuvia seuraan. Ai että miten joku osaakin! :o

Tänään tein pikkutreenin. Lämmittelin 10min crosstrainerilla, eikä ollut kyllä yhtää miun laite. Ei ollenkaan. Sitten tein salilla ~30min ohjelman jossa käytiin olkapäät, koukistajat ja ojentajat, selkä ja rinta. Töihin meno kuitenkin illalla niin en viitsinyt tehdä mitään tappotreeniä ettei rupea kesken töiden tulla uni silmään.



- Strobo kuittaa ja käy päiväunille keräämään voimia tulevaa yötä varten

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Pirteä päivä

Oskari valmistautui päivän koitoksiin jo hyvissä ajoin aamupäivästä. Ei uskaltanut katsoa meidän kanssa Pirates of the Caribbeania. :)


Johan tässä herkistyy!

- Strobo kuittaa ja jatkaa omia iltapuhteitaan

torstai 10. lokakuuta 2013

I'm officially back! + kehonkoostumus raportti 10.10.2013

9 kuukautta on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Olenpa ollut ahkera bloggaaja!

Tällä välin on tapahtunut kaikenlaista, joten tehdäänpä pieni pikakelaus MITÄ:
- Tanssittiin häitä
- Joiden seuraavana päivänä lopetin tupakoinnin (enkä ole sen koommin polttanut)
- Ollaan ukon kanssa muutettu toiselle puolen paikkakuntaa
- Valmistuin ammattiin
- Sain töitä
- Otin lisää ihokuvaa
- K sai uuden kodin toiselta paikkakunnalta
- ja ennenkaikkea olen alkanut liikkumaan ajatuksen kanssa sekä korjaamaan ruokavaliotani!



Tavoitteenani on hakea Polamkiin, joten ilmoittauduin Gym42 Crossfitin On ramp -kurssille,
mikä alkaa marraskuussa.
http://www.gym42.com/

Kävin tänään myös ko. salilla kehonkoostumus mittauksessa
ja aion nyt paljastaa mitä siellä sain selville omasta tilanteestani.


Paino 70.8kg
Kehon rasva 35.6%
Rasvan massa 25.2kg
Rasvaton massa 45.6kg
Kokonaisvesimäärä 32.5kg
Perusaineenvaihdunta 1446.0 kcal
Viskeraalinen rasva 3
Metabolinen ikä 36 (APUA!)
Luumassa 2.3kg
Lihasmassa 43.3kg (jeah! Luulin että ehkä jotai 15kg ois ollu :D)
Lihasmassaa prosentteina >60%!

Parannettavaa siis on runsaasti, mutta tää tilanne ei oo niin huono mitä kuvittelin sen olevan,
joten oon kyllä hyvi motivoitunut tähän muutokseen edelleen.

Pyydän kaikkia mahdollisia lukijoita jakamaan jotain tsemppaavaa
ja kertomaan mahdollisia omia kokemuksia

- Strobo kuittaa n. 8 kiloa kevyempänä kuin edellisen postauksen aikaan :)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tehään Karposta koira

En olekkaan aiemmin tainnut avautua Karpon uudesta hienosta tavasta hajottaa tavaroita meidän poissaollessa. En avaudu siitä nytkään, koska haaverit ei oo ollu niin suuria, että niitä ei sais korjattua.

Aloitan tälläkertaa ylistyksellä! Koirat.comilla pyöriessäni oon koittanu parin viikon ajan löytää niksejä koiran tuhoamisvimmaan. Tiedossahan toki oli, että jos koira ei saa purettua energiaansa lenkeillä, se purkaa sen johonkin muuhun. Got it. Ollaan siis pidennetty lenkkejä. Ollessamme poissa, ollaan jätetty Karpolle maitopurkkiloita, jotka on sullottu täyteen namuskaa ja muuta kivaa, mutta ilmeisesti se systeemi ei oo ollu tarpeeks tehokas, koska purkin saa niin nopeesti revittyä kakkulaks.

Tänään sitten hyödynsin vielä jatkuvaa Mustin ja Mirrin alennusmyyntiä. Löysin sieltä Chomper tuubin, jota tuttavallisemmin kutsun Törspöksi. Ajattelin kuitenkin samaan syssyyn hommata jo pitkään himoamani Kong Extremen, minkä voi sitten jättää tuon koiran pureksittavaks kun ollaan pois. Eipähän tarvii murehtia että hajjooko.. Sen verran tuju paketti nimittäin on! Ensin koekäytettiin Kongi ja Karpo tajus jutun juonen nopeesti ja hirmuinen hääriminen Kongin ympärillä kestikin hyvän aikaa. :) Sitten lähdettiin kahdeksi tunniksi kaupunkiin ja koira jäi Kongin kansa kotiin ja oi että oli osannu olla nätisti! ^_^

   
Meiän hurtta oottelee Kongia





Meiän talon hengenpelastajat: Kong, portti ja raapimapuu :D

Eikä tää talo ollu kyllä yhtään mitä meille oli annettu ymmärtää ja ollaankin näillä näkymin muuttamassa täältä hiiva-vatin kolosta maaliskuussa poikkeen. Kuha ollaan saatu kamat täältä pihalle nii sanon kyllä että gudbai, ei tuu ikävä! Mitä nyt aiheuttanu kuvainnollisesti harmaita hiuksia ja fyysisesti vihreitä hiuksia ynnä muuta kivvaa.

Ukolla oli viime viikonloppuna polttarit Tallinnassa. Oli pojat pukenu ukon Hänmäniks ja ol kuulema ihan hauskoo. Ootan innolla kuvamateriaalia... :D Sillävälin Karpon kasvattaja kävi vähän ojentamassa Karpoo ja neuvomassa, että kuin päin tuon koiran kansa pitäis oikein toimia. Lauantaina käytiin myös porukalla jäällä seikkailemassa! Koira on ollu tuon viikonlopun jälkeen kuin unelma. Josko me nyt ymmärrettäis jo hieman toisiamme?

Huomenna on koululla avoimet ovet, jossa pitäis esittää meiän ryhmän opinnäytetyö. Ei onneks jännitä yhtään niin paljoo, kun sillon kun oltiin pitämässä meiän opinnäytetyön käytännön projektia (elämäntapaluento yhdeksäsluokkalaisille), kun sillon oli kuitenkin muutama kymmenen murrosikäsiä vastassa. Nyt ei oo ku arvioiva opettaja ja alan työntekijöitä ja esimiehhii! :S :D

Huomenna on myös kaks sisätautien (rästi)tenttiä peräjälkeen, joihin en oo lukenu yhtään. Stressin määrä ei kyllä vähene yhtään, jos ei ees ennää jaksa kokkeisiin lukkee.. Stressin määrä ei myöskään vähene yhtään vaikka häät häämöttää jo lähes ovella. Tuntuu vaan että stressin määrä ois jotenkin maagisesti kasvanu huippuunsa. Vähä naurattaa, mut heti kun pitäis taas alkaa tekemään jotain asioiden hyväks, niin hyvä ettei itku pääse. Tiiä mikä lie yleinen ahdistuneisuushäiriö tyyliin tulossa tai jotain...

Reffasin tänää Häppärissä meiän hääkuvaajaa Mariannee. Oli kyllä hauskimpia iltoja vähhää aikaan. Kiitos Mariannelle siitä! Voin huokasta helpotuksesta ainakin kuvausten suhteen :)

- Strobo kuittaa, vuf vuf ja pyytää anteeksi isosta tekstistä, jos se on mielestäsi täynnä asiaa, mikä on selitetty niin hankalasti ettei siitä saa selvää -

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Elokuvani

Listaa en jaksa nyt käydä wäsäämään, mut ehkä tää kuva riittää. Kuvasta tosin puuttuu Lords of Dogtown sekä Pirates of the Caribbean 3-movie box + extrat. Kaappi on tuplaovinen ja kohta pitää alkaa jo ettimään noille lisää tilaa... :D

Leffojen keräily alko jotenkin ihan varkain jossain vuoden 2006- 2007 paikkeilla ja räjähti käsiin miun muutettua Mikkeliin 2009. Nyt tuo "hamstraaminen" on jokseenkin tasottunut tässä vuosiin varrella ja miusta on tullu hirmu valikoiva elokuvien suhteen. Esimerkkinä otan vaikka Psykon. Psyko itsessään on jo legendaarisimpia lällykauhuja, mut miule se ei riittäny. Piti saaha nimenomaan kahden levyn juhlaversio Alfred Hitchcock Legacy extroilla. Nirsoiluna myös se, että Grease piti saada 20-vuotis painoksena.

Ei ehkä tule yllätyksenä, että en mielelläni lainaa mitään elokuvia kenellekkään? En ainakaan ellen oo 100% varma, että sitä ei näplätä levyn pinnasta, "käytetä" humalassa, ettei siihen päälle laiteta mitään tavaraa/kahvikuppia/kirjoja yms. tai se ettei se joudu jonkun eläimen armoille ilman valvontaa. Vedän aivan sairaat raivarit, jos edes suojaboksin kulma on ruttaantunut.

Vedän raivarit myös silloin, jos oon vahingossa ostanu leffan tuplana ja oon myymässä sit ylimääräsiä ties mihin pilkkahintaan ja ei kelpaa, mut lainaan voi ottaa.
..miun huumorintaju ei riitä. Ei ollenkaan.


- Strobo lopettaa avautumisen ja kuittaa -